TIETOA MEISTÄ!
Molemmilla yrityksen omistajista Jukka Podduikin ja Katja Podduikin on pitkä historia urheilun parissa aina lapsuudesta saakka. Lyhyesti kerrottuna, melkein kaikista lajeista, mitä Suomesta löytyy on elämän varrelta taustaa joko itse harrastavana tai useimmissa lajeissa kilpailleena, tai valmennuksessa mukana olleena.
Valmentajina meidän lisäksi meillä toimii tällä hetkellä Senja Markkanen, Jani Miettinen, Emmi Kapanen, Toni Hinkkanen, Venla Hartikainen, Ilona Pesonen, Hanan Räisänen, Laura Seppä, Anna Hassinen ja Sara Kukkonen.
Sunset TL:n tarina lähti liikkeelle vuonna 2018, kun yrityksemme perusti ulkosalin Väinölänniemelle Kuopioon. Vuoden 2019 alussa siirryimme ulkosalilta LIIKKEEN tiloihin Väliköntielle. Nyt olemme 2024 vuoden alusta siirtyneet UUSIIN 1400 NELIÖN TILOIHIN; TEHDASKATU 8 osoitteeseen.
Osa harjoittelua on ollut voimaharjoittelu vapailla painoilla, johon on haettu ammattitaito myös erilaisten valmennusten ja koulutusten kautta. Valmentajana toimiminen vaatii jatkuvaa kehittymistä, koska valmennettavat ovat jokainen omia persooniansa.
Vapailla painoilla harjoittelu on yksi monipuolisimmista lihasten harjoittelumuodoista. Jo yrityksen perustamisen aikaan pohdimme tarkasti omaa visiota monipuoliseen tarjontaan. Yksi asia nousi esille muiden ylitse. Vapailla painoilla harjoitteluun on keksitty useita nimiä ja lisensoituja palveluita, vaikka harjoittelu on hyvin pitkälti samoihin asioihin pohjautuva.
Isoin eroavuus löytyy useimmiten hinnasta. Meidän yrityksen tärkeimmäksi asiaksi tuli tästä syystä laadukkuus ja edullisuus. Hinnan tulee olla sellainen, että kaikilla jotka haluavat harrastaa kyseistä liikuntamuotoa tulisi olla siihen mahdollisuus myös rahallisesti. Tästä syystä meidän palvelu hinta on 59 €/kk. Ohjattuja tunteja viikossa hieman vuoden ajasta riippuen 50+ tuntia. Tutustu lisää ohjattujen tuntien sisältöön tuntien kuvauksista.
Kehitämme ja parannamme säännöllisesti palvelukokonaisuuttamme, kannattaakin tulla paikalle juttelemaan ja tutustumaan tekemiseemme lisää.
Toivotamme kaikki tervetulleeksi tutustumaan toimintaamme!
– Jukka & Katja
CrossWorkout harjoittelu on monipuolista vapaillapainoilla, välineillä sekä tietysti kehonpainolla tehtävää monipuolista koko kehon liikuntaa. Tämän lisäksi ohjelmoinnistamme löydät myös ”bodaus” tyyppisen Deep Impact ylä ja keskivartalo ohjelmoinnin, kehonhuoltoa, Calisthenics ohjelmointia ja painonnostoa. HYROX lisenssoitu palvelu otettiin valikoimaan marraskuussa 2024. Tervetuloa monipuolisen harjoittelun pariin.
Tiloistamme löydät monipuolisen välineistön kokonaisvaltaiseen harjoitteluun.
Hien irroitteluun löydät tiloistamme seuraavat ergot: concept 2 soutulaitteita, concept 2 hiitolaitteita, kuntopyöriä, useampi assault bike, nyrkkeilysäkkejä, hyppynaruja, jne…..
Vapaita painoja ja kehonpainotreenin apuvälineitä löytyy seuraavasti:
Monipuolisesti eri painoisia levytankoja ja levypainoja. Kahvakuulat, käsipainot, wallballit, boxeja, voimistelurenkaita, köysikiipeily paikat, apinarata, yms. mitä vapailla painoilla ja kehonpainolla harjoittelussa käytetään. Tilaa on 1300 neliön verran. Arjessa tapahtuva harjoittelu on 3 lohkossa. 2 tilaa noin 450 neliötä on arjessa tapahtuvan valmennuksen alaisen harjoittelun tilaa ja noin 300 neliötä on varattu omatoimiseen harjoitteluun. Arjessa tapahtuva harjoittelu onkin iltapäivällä aika hektistä ja valinnan varaa löytyy sillä 30 minuutin välein alkaa aina uusi tunti.
Tiloissamme voit harjoitella osana valmennusporukkaa tai omatoimisesti. Kulku tilaan tapahtuu koodilla ja harjoittelemaan pääsee joka päivä 05-23 välisenä aikana.
Lupauksemme harrastajille.
Tuemme sinua omien tavoitteiden saavuttamisessa! Kohota kuntoasi, paranna suorituskykyäsi ja kasvata samalla henkistä vahvuuttasi hyvässä ryhmähengessä ja ammattitaitoisessa ohjauksessa. Palvelukokonaisuudessamme huomioimme sinut yksilönä, sekä osana ryhmää.


